Labby on luomutila

Uudistavaa viljelyä 35 vuotta

Luonnosuojelu- ja luonnonhoitoalueita sekä muinaismuistoalueita hoidetaan karjaa laiduntamalla.

30 emolehmää vasikoineen

Labbyn kartano on 1600 luvulla perustettu entinen säteritila ja luomutila itäisen Uudenmaan rannikolla valtakunnallisesti arvokkaalla maisema- ja luontoalueella. Laajat niityt ja vanhat hakamaat ympäröivät vanhaa talouskeskusta.

Toiminta käsittää laiduntamisen ja luonnonmukaisen maatalouden lisäksi luontomatkailua, metsänhoitoa, puutarhaviljelyä, rakennusten restaurointia ja siihen liittyvää kurssitoimintaa.

Luonnon monimuotoisuutta vaalitaan monin tavoin. Tilan alueella on 55ha luonnonsuojelualue ja merialueita Pernajan saaristossa. Tilan metsät ovat suojeltuja eikä avohakkuita suoriteta Niinpä esimerkiksi lintu- ja luontoharrastajille Labby tarjoaa kiinnostavan ja monipuolisen kohteen.

Läheiselle Pernajanlahdelle tehdään veneretkiä ja tutustutaan saariston luontoon ja elämäntapaan tarinoineen.

Tilan laidalla, luonnonkauniilla Edesbyn alueella, on myynnissä hyviä rakentamispaikkoja ympärivuotiseen asumiseen

Ammattiryhmille mahdollisuus tutustua tilan luomutuotantoon ja laidunyrittämiseen.

Verkkokauppa

n